
Huimien panosten neljäs karsintaottelu oli vuorossa Kajaanissa ilman välissä olleita lepopäiviä ja tasainen sarja enteili jälleen yhtä tiukkaa ottelua. Hokki tuli kaukaloon pirteästi ja pääsi ensimmäisillä minuuteilla lähestymään KeuPa-maalia. Hyvä vaihe tuo Hokille myös ansaitun ylivoiman, jonka aikana kiekko liikkuu kiitettävästi hyökkäysalueella. Maali jää kuitenkin syntymättä. Erä jatkuu Hokki-merkkisenä, mutta ottaa uuden suunnan erän puolenvälin jälkeen. Ensin rangaistusaitioon joutuu Arturs Karasa ja hetkeä myöhemmin tuomarit saattelevat Atte Rajalan ulos pelistä vastustajan päähän kohdistuneesta iskusta. KeuPa käyttää heille tarjotut ylivoimamahdollisuudet hyödyksi ja nappaa kahden maalin johtoaseman. Ottelu kuumenee erän loppua kohti ja Hokkikin pääsee vielä ylivoimalle, mutta tauolle siirrytään lukemissa 0-2.
Toinen erä alkaa Hokki-ylivoimalla, mutta avausmaali jää kotijoukkueelta tekemättä. Kuten avauserässäkin niin edelleen viidellä viittä vastaan pelatessa kotijoukkue on pelin päällä paremmin. Erän jatkuessa tämä kuitenkin tasoittuu ja maalipaikkoja nähdään kaukalon molemmissa päissä. Vajaalla miehistöllä pelaamisesta huolimatta Hokki esiintyy väkevästi ja rohkeasti. Maalinteko tuottaa harmia ja Faustas Nauseda löytää aina itsensä kiekon tieltä. Hieman sekavan erän päätteeksi tauolle siirrytään tutuissa lukemissa, koska toiseen erään ei nähty yhtään maalia.
Kolmannen erän alussa ottelu on vahvasti Hokin hallussa ja kiekko pysyy KeuPa-alueella ensimmäiset minuutit. Erässä nähdään useita rangaistuksia, jotka sekoittavat Hokin takaa-ajoa mutta jalka on silti joukkueella yllätävän kevyt vaikka pelaajisto onkin kaventunut ottelun aikana entisestään. Taistelu saa harmittavan vastaiskun KeuPan kolmannen maalin muodossa kun varsinaista peliaikaa on jäljellä enää alle kahdeksan minuutin verran. Loppukiri jää lopulta vajaaksi tehottoman hyökkäyspelin ansiosta ja vieraat kaunestelevat lukemia vielä yhdellä osumalla tyhjään Hokki-maaliin. Loppulukemat merkataan siis 0-4 keuruulaisille ja pelin henki on jatkossa selvä. Tappiot on jätettävä tähän ja sarja on otettava haltuun voitto kerrallaan. Pelit jatkuvat Keuruulla keskiviikkona 19.3.
MAALIVAHTI
Eetu Nieminen 4+7+5=16
OTTELUKOOSTE