Hokki | Mestis

Hokki tutuksi: Toiminnanjohtaja Sarita Kuusisto

09.02.2024

Kuva: Tuomas Juntunen

Hokki tutuksi -seuraesittelyssä toiminnanjohtaja Sarita Kuusisto.

Urheiluseuran päivittäisessä arjessa toiminnanjohtajalla on tärkeä tehtävä. Toiminnanjohtaja vastaa seuran operatiivisesta toiminnasta ja pyrkii kehittämään organisaation toimintaa, strategiaa ja tavoitteita. 

Kajaanin Hokin toiminnanjohtaja on 29-vuotias Sarita Kuusisto. Sarita on työskennellyt Kajaanin Hokissa vuodesta 2022, nykyisessä toimenkuvassa toukokuusta 2023. Urheiluseuraura on alkanut vuonna 2017 Papaksen seuratyöntekijänä salibandyn parista. Koulutukseltaan Sarita on yhteisöpedagogi (YAMK). 

Sarita viihtyy nykyisessä työssään: “Tykkään työssäni erityisesti sen monipuolisuudesta, mahdollisuudesta kehittää organisaatiota ja toiminnassa mukana olevista ihmisistä. On myös hienoa seurata, kuinka suurta roolia Hokki esittää monen viikottaisessa arjessa.”

Toiminnanjohtajan työ vaatii johtamis- ja vuorovaikutustaitoja, strategista ajattelua ja organisointikykyä. 

– Työtehtäviä ovat esimerkiksi seuran talouteen liittyvät päivittäiset toimet, kotiottelutapahtumien organisointi sekä sidosryhmien asiakaspalvelu. 

Vapaa-ajalla Saritalla on usein monta projektia yhtä aikaa meneillään. 

– Olen mukana Salibandyliiton maajoukkuetoiminnassa, kajaanilaisen Papaksen hallituksessa sekä kotipaikkakunnan partiotoiminnassa, Sarita listaa. Sarita on kotoisin Merikarvialta, joka tunnetaan asukasluvun tuplaantumisesta kesäaikaan  ja monipuolisista kalastusmahdollisuuksista. 

Sarita on kiinnostunut monipuolisesti urheilusta. 

– Oma urheileminen on viimeisen vuoden aikana painottunut padelin pariin, jota tulee harrastettua muutaman kerran viikossa. Tykkään myös käydä katsomassa urheilua paikan päällä aina mahdollisuuksien mukaan.

Mestis