Hokki lähti TUTO Hockeytä vastaan pelattuun kotiotteluun harmittava KeuPa HT-tappio niskassaan.
Jälleen kerran ottelun ensiminuuteilla kaukalossa nähtiin pirteä kajaanilaisjoukkue. Avauserän jatkuessa TUTO otti hallintaa varsinkin laukaisutilastossa vaikka myös kotijoukkue hallitsi vuorollaan kiekkoa. Vierasjoukkue onnistui avaamaan maalinteon ajassa 15:37 Mikko Haaparannan toimesta ja lisäsi johtoaan lopulta erän viimeisillä sekunneilla ylivoimalle päästyään.
Toinen erä oli Hokilta illan paras ja TUTO saatiin pakotettua useamman kerran kiekonmenetyksiin omalla alueellaan. Isompia tapahtumia erässä ei kuitenkaan ollut mainittavaksi asti.
Kolmannessa erässä käynnistyi takaa-ajo, joka ei kuitenkaan koskaan päässyt isommin vauhtiin. Erän puolessa välissä kajaanilaisten saama ylivoimamahdollisuus sisälsi myös hyvää, mutta viimeinen silaus maalin muodossa kiersi edelleen joukkueen kaukaa. Neljännessä peräkkäisessä ottelussa Hokki joutui noukkimaan kiekon kuudennen kenttäpelaajan takia tyhjäksi jätetystä maalista. Jälleen kerran kaukalossa nähtiin kajaanilaisjoukkue joka ei alistunut tappioonsa vaan jatkoi taistelua vaihdosta toiseen, mutta hyökkäyspelin tukkoisuus ei helpota pelaajien itseluottamusta tasaisten otteluiden ratkaisemisen osalta. Jos aiemmissa peleissä maalissa pelannut Zach Stejskal on antanut joukkueelle ilta toisensa perään mahdollisuuden voittoon, sen teki myös tänään pelivuoron saanut Eetu Nieminen.
MAALIVAHTI
Eetu Nieminen 11+4+6=21
OTTELUKOOSTE
VALMENTAJIEN HAASTATTELU
Hokin peli on nyt selvä ja haasteena on maalien tekeminen. Sen hyvin ratkaisevan asian ulkopuolella pelistä toiseen on näkynyt myös hyviä merkkejä kohti tulevaa. Ensi viikolla matkustetaan vierailulle Imatralle ja Kajaaniin saadaan vieraaksi Helsingin Jokerit.