Hokki | Mestis

Otteluraportti - Iisalmesta kotiin tyhjin käsin

24.01.2025

Hokin peliviikko alkoi perjantaina kauden neljännen Viitostien derbyn merkeissä. Kajaanilaiset aloittivat ottelun pirteästi ja saivat luotua avausminuuteilla pari maalipaikkaa, mutta ote siirtyi sen jälkeen kotijoukkueelle. Vahvan vaiheen päätteeksi IPK pääsi ylivoimalle, joka päättyi kotijoukkueen tekemään avausmaaliin. Takaiskun jälkeen Hokki otti otetta itselleen ja ansaitsi lopulta ylivoimaa myös itselleen. Ylivoima tuotti myös tulosta, kun Topi Heiskanen pääsi laukomaan siniviivalta kiekon iisalmelaisten maaliin. Erän loppuun Hokki sai myös lisää maalipaikkoja, mutta lisämaalit jäivät tällä kertaa tekemättä.

Toinen erä alkoi räväkästi ja IPK siirtyi takaisin johtoasemaan vain parin minuutin pelin jälkeen. Kotijoukkue pitää kiinni maalin tuomasta lisäbuustista ja kiekko löytää vielä kerran tiensä Hokki-maaliin, tämä maali kuitenkin hylätään. Tämän jälkeen myös Hokki pääsee vähitellen kiinni toiseen erään sekä myös ylivoimalle, mutta tasoitusmaali jää tekemättä. Erän loppupuoliskolla kumpikin joukkue joutuu vielä pettymään ylivoimallaan, mutta vielä nähtiin myös yksi maali jolla johtoasemaansa pääsi kasvattamaan IPK.

Erän alku on jälleen kerran Hokille hankala ja iisalmelaiset lisäävät johtoasemansa jo lukemiin 4-1. Asetelma oli tästä edespäin selkeä ja IPK suojeli johtoasemaansa tiiviisti puolustamalla. Myös Hokki sai omat paikkansa lisämaalien tekemiseen, mutta jostain syystä ruuti oli märkää. Viimeisen kymmenen minuutin aikana ottelu muuttui rikkonaiseksi ja rangaistuksia tuomittiin molemmille joukkueille. Ottelu päättyi kuumissa tunnelmissa ja ennen loppuvihellystä tuomittiin mm. pelirangaistukset tappelusta molemmille joukkueille. Lisämaaleja ei enää nähty, lopputuloksena oli IPK:n voitto lukemin 4-1.

 

HOKIN MAALI

1-1 YV Topi Heiskanen (Juuso Fagerström, Kie Vähäkangas)

 

MAALIVAHTI

Daniel Salonen 11+6+11=28

 

OTTELUKOOSTE

 

VALMENTAJIEN HAASTATTELU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu