Hokki | Mestis

Otteluraportti - Hermes vahvempi keskiviikko-illassa

27.02.2025

Hokin runkosarjan viimeinen peliviikko käynnistyi vierasottelulla Kokkolassa. Tiedossa oli jo ennen tätä ottelua että runkosarjan jälkeen edessä ovat KeuPa HT:ta vastaan pelattavat karsintaottelut. Avauserä alkoi rikkonaisesti kun ensin jäähypenkkiä kulutti Hokki, kuitenkin selvittäen alivoimansa. Seuraavaksi kajaanilaiset pääsivät kokeilemaan ylivoimapelin toimivuutta ja kiekko liikkuikin mukavasti. Tämän erikoistilanteen aikana nähtiin myös ottelun avausmaali kun Jere Ohtonen siivosi irtokiekon Hermeksen maaliin. Johtoasema ei pysynyt kuitenkaan kauaa ja kotijoukkue vastasi vain 40 sekuntia myöhemmin. Hokki oli hyvin mukana tasaisissa merkeissä edenneessä erässä tämänkin jälkeen. Seuraavaa maalia saatiin odottaa erän loppuminuuteille asti ja johtoaseman otti jälleen Hokki. Justus Ojala laukoi kiekon ylivoimalla ohi Alex Mäkelän. Hermes ei aikaillut taaskaan vastauksen kanssa ja tasoitti lukemiksi 2-2 reilua minuuttia myöhemmin. Näissä lukemissa siirryttiin ensimmäiselle erätauolle.

Toisessa erässä kaukaloon saapui väkevämpi Hermes, mutta Hokki pystyi myös vastaamaan. Kokkolalaiset nappasivat lopulta johtoaseman itselleen onnistuttuaan ylivoimalla ennen erän puoliväliä. Takaiskut eivät jääneet tähän vaan Hermes onnistui minuutteja myöhemmin lisäämään johtoaan. Hokin etsikkoaika otteluun mukaan pääsemiselle tarjoutui toisen rän loppupuolella päähän kohdistuneesta taklauksesta kotijoukkueelle tuomitun 5+20 minuutin rangaistuksen myötä. Maalinteko oli kuitenkin pitkälläkin ylivoimalla hankalaa avauserän erikoistilanteiden onnistumisista huolimatta ja erätauolle mentiin Hermeksen kahden maalin johdossa.

Kolmannessa erässä Hokin kirivaihde ei ollut löytyä ja viimeinen terävyys takaa-ajosta jäi puuttumaan. Hermes puolusti johtoasemassa itselleen tärkeitä sarjapisteitä. Lopulta lisämaaleja onnistui tekemään vain Hermes, joka viimeisteli loppulukemiksi 5-2.

 

HOKIN MAALIT

0-1 YV Jere Ohtonen (Juuso Aaltonen, Kasperi Heinänen)

1-2 YV Justus Ojala (Kasperi Heinänen, Juuso Aaltonen)

 

MAALIVAHTI

Eetu Nieminen 6+7+6=19

 

OTTELUKOOSTE

 

VALMENTAJIEN HAASTATTELU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu