Hokki | Mestis

Tiukasta kamppailusta jäi käteen yksi piste

19.10.2024

Hokki lähti katkaisemaan neljän ottelun mittaista tappioputkeaan vahvasti viime aikoina esiintynyttä Ketterää vastaan. Imatralta saapuneet vieraat aloittivat ottelun vahvasti ja pystyivät luomaan maalipaikkoja Hokki-päätyyn. Avauserän puolen välin tienoilla kotijoukkue sai ylivoimamahdollisuuden, jonka aikana Oliver Suni ja Arturs Karasa saivat hyvät laukaisupaikat mutta maalinteko ei ollut maalirautaa lähempänä. Hokki pystyi hyödyntämään ylivoiman tuoman momentumin ja pääsi tämän jälkeen paremmin peliin mukaan. Erän loppu vietettiin tasaisimmista merkeissä, mutta erätauolle siirryttiin kotijoukkueen johdosta. Aivan erän loppuhetkillä Hokki sai paineen Ketterä-maalille ja Arturs Homjakovs pääsi iskemään kiekon maaliin.

Toinen erä alkoi Hokin osalta murheellisesti joukkueen jouduttua alivoimalle, jonka aikana Ketterä avasi maalitilinsä Anri Ravinskisin osumalla. Maali ei järkyttänyt kotijoukkuetta vaan Hokki piti päällä hyvän energian ja intensiteetin, joka tuotti mm. yhden ylivoimamahdollisuuden. Seuraava maali merkittiin kuitenkin Ketterälle, kun Jimi Rönkkönen onnistui ohittamaan Milo Marttisen ylivoimamaalilla. Vierasjoukkue sai toisesta maalista selvästi lisää virtaa ja otti ottelun virtausta haltuunsa. Hokin hankaluudet johtivat alivoimalle, mutta maali pysyi koskemattomana. Erityismaininta Jere Ohtoselle, joka laittoi kroppaa likoon kiekon tielle useamman kerran. Hokin onneksi erän lopulla Ketterä sortui jäähyilyyn ja paine siirtyi vahvasti vieraiden päätyyn. Ottelun tasoitus ja tärkeä pukukoppimaali nähtiin vain yhdeksän sekuntia ennen erän päätöstä kun Juuso Aaltonen nousi hyvään laukaisupaikkaan ja ohitti Reima-Ville Roosin.

Vaiherikkaan toisen erän jälkeen kolmas erä käynnistyi rauhallisemmin. Kumpikin joukkue pystyi luomaan maalipaikkoja, mutta Marttinen ja Roos ovat tehtäviensä tasalla tolppien välissä. Molemmat joukkueet vaikuttivat kolmannessa erässä väsyneiltä, erityisesti Hokissa näkyi että kova taistelu oli pudottanut käytettävien puolustajien määrän vain neljään. Ketterän painostus johti varsinaisen peliajan lopussa ylivoimamahdollisuuksiin, toinen ylivoimista katkesi lopulta kellon näytettyä täyttä aikaa ottelun ollessa lukemissa 2-2.

Jatkoaika alkoi siis Ketterän ylivoimalla, mutta Hokki jatkoi hienoa taistelua puolustaen pois mahdollisuudet maalintekoon. Jatkoajan paras maalipaikka siunaantuu läpiajoon karanneelle Hokki-kapteeni Janne Jokiselle, mutta kiekko ei löytänyt tietään Ketterä-maaliin. Lopulta jatkoajan jälkeen nähtiin voittomaalikilpailu, jossa ainoaa onnistujaa saatiin hakea aina viidenteen pariin asti kun Jiri Pärssinen laukoi kiekon ohi Milo Marttisen. Kovan taistelun jälkeen Kajaaniin jäi siis yksi piste. Seuraavan kerran pisteistä taistellaan torstaina 24.10. kun vastaan asettuu Kokkolan Hermes.

 

Hokin maalit

1-0 Arturs Homjakovs (Janne Jokinen, Samu Koskenkorva)

2-2 YV Juuso Aaltonen (Topias Kaski, Arttu Kuivas)

 

Maalivahti

Milo Marttinen 8+4+5+1=18

 

OTTELUKOOSTE

 

VALMENTAJIEN HAASTATTELU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu