
Hokki sai valmistautua perjantai-illan Jokerit-kohtaamiseen onnistuneen Imatran vierailun jälkeen, vähintäänkin pieni apina oli saatu selästä tiistaina.
Komean yli 1000 katsojan yleisömäärän Kajaanin jäähalliin houkutellut ottelu oli alusta asti Hokille haastava. Hokki ei joutunut pahoihin myllytyksiin omalla puolustusalueellaan, mutta silti ottelun hallinta oli pitkälti helsinkiläisten hallussa. Zach Stejskal otti tarvittavat torjunnat maalilla ja avauserä päättyi lukemiin 0-0.
Toisessa erässä Jokereiden painostus jatkui ja vierasjoukkue sai lopulta palkinnon ajassa 23:20 Riku Tuomolan maalilla. Erän puolessa välissä Hokki sai Jokerit ongelmiin muutamalla laadukkaalla hyökkäysalueen kiekonhallinnalla ja tämä johti pariinkin hyvään maalipaikkaan, mutta kiekkoa ei saatu Sisu Heikkerin ohitse.
Kolmannessa erässä kärsivällisesti peliä hallinnut Jokerit onnistui tekemään lopulta neljä maalia Stejskalin hyvästä torjuntatyöstä huolimatta. Kaksi viimeistä maalia muuttivat lukemia viimeisen minuutin aikana ottelun käytännössä jo ratkettua. Vain kahdeksan laukausta maalia kohti saanut Hokki koki tänään rehellisen tappion vahvempaa vastustajaa vastaan, mutta päätä ei kannata laittaa pensaaseen ja lisää pisteitä on tarjolla jälleen perjantaina 11.10. kun Kajaanissa vierailee RoKi.
Vielä lopuksi iso kiitos paikalle saapuneelle runsaslukuiselle yleisölle, nähdään taas mahdollisimman pian!
MAALIVAHTI
Zach Stejskal 10+6+12=28
OTTELUKOOSTE