Hokki | Mestis

Pisteet jäivät Keuruulle perjantai-illassa

27.09.2024

Hokin osalta peliviikko alkoi tällä kertaa vasta perjantaina, kun vuorossa oli vierasmatka Keuruulle. Vajaa viikko sitten KeuPa haki pisteet tiukassa ottelussa Kajaanista ja nyt odotettiin jälleen tasaista ottelua.

Selkeästi Hokki oli saapunut paikalle hakemaan revanssia ja saikin heti avaushetkille luotua pari hyvää maalipaikkaa ottaen ottelusta otteen. Jotain kajaanilaisten hallinnasta kertoo se että KeuPan valmennus päätti ottaa aikalisän jo ennen kun pelikellossa oli edes kolmea minuuttia. Hokille siunaantui ottelun ensimmäinen ylivoima pari minuuttia myöhemmin, mutta maalinteko ei onnistunut. Jasper Rantanen vei kotijoukkueen lopulta johtomatkalle erän puolessa välissä. Hokki piti kuitenkin kiinni hyvästä taisteluilmeestä ja pysyi ottelun hallitsevana osapuolena. Erän loppupuolella Zach Stejskal näytti jälleen taitojaan torjuessaan Balazs Vargan rangaistuslaukauksen.

Hallinta jatkui toisessa erässä ja Hokki saikin pirteällä pelillään KeuPan istumaan jäähypenkille useampaan kertaan. Ylivoimapeli jäi kuitenkin ilman laadukkaita ratkaisuja ja Juho Helander piti maalinsa puhtaana. Erän jatkuttua Hokin kapteeni Janne Jokinen sai 2+10 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta, tästä tuomiosta voi videomateriaalin nähtyään olla valitettavasti myös eri mieltä.

Kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 1-0 ja peli jatkui pitkälti samaan tyyliin. Laadukkaat maalipaikat puuttuivat kummaltakin ja maalivahdit pelasivat erinomaisesti. Hokki sai kuitenkin rikottua kuparisensa Topi Heiskasen siniviivalta lähettämän kiekon yllätettyä Helanderin ajassa 46:12. Muutamaa minuuttia myöhemmin Oliver Sunin maila osui huolimattomasti Miiro Linjalan kasvoihin ja tuomaristo katsoi tilannetta videolta epäiltyään tilanteessa aihetta isommalle rangaistukselle. Tuomarit näkivät Sunin mailan liikkeen olleen tahallinen ja päätyivät kovaan ratkaisuun antaen Sunille 5+20 minuutin pelirangaistuksen. Hokki taisteli urhoollisesti pitkän alivoiman läpi, mutta joutui vielä löytämään kiekon omasta maalistaan. Topias Männikön laukaus kimposi maalin takaa Balazs Vargan lapaan ja hän pääsi laukomaan kiekon vapaasti Stejskalin taakse. Ratkaisevan kolmannen KeuPa-maalin teki Rrahim Curri Hokin haettua maalia kuudella kenttäpelaajalla. Vaikka ottelusta olisikin ollut selvästi napattavissa pisteitä mukaan kotimatkalle, tällä kertaa yksi tehty maali oli liian vähän.

Valokuva ottelusta: Tomi Autio

HOKIN MAALIT

1-1 Topi Heiskanen (Joel Mykkänen, Arturs Homjakovs)

 

MAALIVAHTI

Zach Stejskal 7+12+9=28

 

OTTELUKOOSTE

 

VALMENTAJIEN HAASTATTELU

 

 

Kausi jatkuu jo huomenna Kajaanissa, jonne saadaan vieraita Turusta. Tervetuloa seuraamaan kahden perinteikkään Mestis-seuran kamppailua!

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu